Yleinen

keskiviikko, 14.10.2020

Hävyttömät paikannimet ihastuttavat ja vihastuttavat

Suomesta löytyy toinen toistaan hävyttömämpiä paikannimiä. Nimiä on niin runsaasti, ettei kyse voi olla yksittäisistä kartantekijöiden jekuista.

Hävyttömien paikannimien paratiisi

On Horonkylää, Kiimavaaraa, Tissisaaria, Pallivahaa ja Pierulampea. Suomen toisiksi yleisin lammen nimi on Paskalampi tai Paskolampi, ja Vittulampiakin on lähes 200 kappaletta. Nämä nimet riemastuttavat, punastuttavat ja kummastuttavat suomalaisia vuodesta toiseen. Media julkaiseekin hävyttömiin paikannimiin liittyviä artikkeleita vuosittain, ja niistä on myös tehty matkaopas (Homeperseensuo ja muita matkakohteita).

On siis selkeää, että erikoiset paikannimet kiinnostavat suomalaisia. Moni utelias haluaa jopa nähdä paikat omin silmin. Vuonna 2019 Ruka-Kuusamo onnistuikin houkuttelemaan ennätysmäärän kävijöitä ottamalla hävyttömät paikannimet uuden kampanjansa vetonaulaksi. Ruka-Kuusamo järjesti muun muassa ohjattuja metsäjoogaretkiä Pierumäelle ja mönkijäsafarin Hevonperseeseen. Matkailijoita houkuteltiin myös esimerkiksi ”Kireitä siimoja Persesilmänlammella” ja ”Kadota itsesi Kiimakankaalle” -nimisillä matkapaketeilla. Kampanja myötä rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat Kuusamossa 15%, kun muualla maassa keskimääräinen kasvu oli noin 6%.

Miksi hävyttömät paikannimet kiinnostavat?

Paikannimet ovat ihmistä lähellä, ja ne herättävät siksi voimakkaita tunteita. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen eli Kotuksen mukaan paikannimiä annetaan tärkeille paikoille. Niiden avulla paikka yksilöityy ja se muistetaan. Paikasta pystyy kertomaan muille, ja se voidaan löytää. Näin ihminen kokee pystyvänsä hallitsemaan ympäristöään aineettomin keinoin. Vanhimmat paikannimet Suomessa ovat jopa 3000 vuotta vanhoja, ja uusia syntyy joka päivä.

Usein paikannimistä kuitenkin juuri hävyttömät nimet ovat mediassa esillä. Tällaiset paikannimet sisältävät yleensä jonkin kirosanan. Kirosanat ovat erityisen voimakkaita ja tunnepitoisia sanoja. Niitä pidetään alatyylisinä ja jopa rahvaanomaisina, ja niitä vältetään esimerkiksi lasten kuullen. Yleensä kirosanat viittaavat tabuaiheisiin, kuten uskontoon (helvetti), seksuaalisuuteen (vittu) tai tarpeidentekoon (paska).

Uutisartikkeleissa näitä hävyttömiä paikannimiä kuvaillaan oudoiksi, härskeiksi ja rivoiksi. Toisaalta ne myös huvittavat ja ihmetyttävät. Moni saattaa kummastella, miksi kukaan on halunnut antaa niin hävyttömiä nimiä paikoille tai mistä hävyttömät nimet ovat peräisin.

Paikannimien synty

Alun alkaen paikannimet ovat olleet osa puhuttua kulttuuria, ja ne ovat syntyneet hyvin pienissäkin piireissä. Outi Törmälä kertoo Perseen paikka – pro gradussaan, että suurin osa hävyttömistä paikannimistä on syntynyt spontaanisti niitä tarvitsevissa yhteisöissä. Niitä ei ole siis keksimällä keksitty, vaan ne ovat syntyneet tarpeesta nimetä jokin paikka. Tällaiset nimet voivat olla hyvinkin vanhoja.

Hävyttömiä nimiä on annettu erityisesti luontopaikoille, kuten vesistöille ja maastoille. Törmälän mukaan esimerkiksi perse-sanaa tai sen muunnoksia sisältäviä paikannimiä on annettu erityisesti maankohoumille, rinteille ja törmäille. Toisiksi eniten perse-nimiä on annettu vesistökohteille, kuten lammille ja puroille.

Härski pohjoinen vs. sivistynyt etelä

Pro gradussaan Outi Törmälä huomauttaa, että mediassa hävyttömät paikannimet liitetään usein Pohjois-Suomeen. Karkea kielenkäyttö puolestaan liitetään alempiin yhteiskuntaluokkiin, joten tästä syntyy vastakkainasettelu; pohjoisen asukkaat ovat olleet härskejä metsäläisiä ja etelässä on eletty sivistyneemmin.

On totta, että esimerkiksi Uudellamaalla perse-sanan sisältäviä nimiä on kaikista vähiten. Tämä ei kuitenkaan kerro Pohjois-Suomalaisten härskiydestä, vaan asutuksesta. Kulttuuripaikoille, kuten ihmisten luomille teille ja taloille hävyttömiä nimiä ei ole juurikaan annettu. Todennäköisesti nämä nimet ovatkin jo alun perin olleet jollakin tasolla ”latautuneita”, eikä niitä ole haluttu yhdistää rakkaiden asutusten tai teiden nimiin. Tämän vuoksi tiheämmin asutuilla seuduilla, kuten Uudellamaalla myös hävyttömiä nimiä löytyy vähemmän. Pohjois-Suomessa luonnonkohteita sen sijaan on runsaasti ja alueet ovat harvaan asuttuja.

Nimeämisperusteita

Törmälä kertoo, että yleensä nimeämisperusteet ovat olleet ennen kaikkea käytännöllisiä, eikä hävyttömiä nimiä ole annettu vain hävyttömyyden tähden. Käyttötarkoitus, sijainti tai paikanmuoto ovat voineet vaikuttaa paikan nimeämiseen. Esimerkiksi mäenlaskupaikat on usein nimetty persemäiksi. Perse-sanalla on voitu myös viitata kohteen pienuuteen tai vähäisyyteen, korkeuteen tai jyrkkyyteen sekä sijaintiin alueiden rajalla (sijaitsee ns. perällä). Useiden artikkelien mukaan myös monet Paskalammet ja Vittulammet ovat saaneet nimensä pienestä koostaan. Tosin Paskalampien vesi on myös saattanut olla mutaista tai suorantaista. Homeperseensuo ja muita matkaoppaita -oppaassa puolestaan kerrotaan, että usein paikkojen nimi syntyy havaintojen kautta. Esimerkiksi pitkä ja kapea nyppylä on saattanut saada nimekseen Kyrpämäki.

Esimerkkejä nimeämisperusteista:

Helvetinjärvi

Helvetinjärven kansallispuistosta (Ruovesi) löytyy Helvetinjärvi. Vanhan tarinan mukaan Ruokkeen isäntä otti omin luvin Sipilän merrasta hauen. Tästä syntyi kiivas sanallinen ja aseellinen taistelu, jonka päätteeksi Sipilän noita tuhisi: “Tästä Helvetinjärvestä ei tule haukia niin kauan kuin minun kynteni ovat pehmeät.” Tämä kävi toteen, ja hauki ei käynyt kenenkään pyydykseen pitkiin aikoihin. Usein Helvetin-alkuisia nimiä annetaan erilaisille rotkoille ja louhikkoisille paikoille.

Hinthaara

Porvoon seudulla sijaitsevan Hinthaara-nimen alkuperä tarkoittaa naaraspuolisen hirvieläimen karvaa (hind=sarveton hirvieläin, hår=karva). Tarinan mukaan nimi on peräisin Mustijokea ylös nousseilta viikingeiltä, jotka säikäyttivät joenpartaalla olleen hirven. Hirvi jätti paetessaan kaarnankuoreen karvatupsun, jonka johdosta paikka sai nimeksi Hindhår. Ajan mittaan se taipui suomenkielisten suussa Hinthaaraksi.

Siitinselkä

Siitinselkä on järvenselkä Varkauden ja Joroisten alueella. Nimellä on useita vanhoja kirjoitusasuja, kuten Sithi, Sitinsälka ja Sitisälänranda. Nimen alkuperästä on useita teorioita. Erään teorian mukaan siitin -alku on tullut sukunimestä Siitti ja toisen teörian mukaan paikka on ollut kalojen kutupaikka. On kuitenkin myös epäilty, että nimeen sisältyy saamelaisperäinen sana, joka tarkoittaa talvikylää. Sijaintinsa perusteella Siitinselän äärellä on voinut ollakin luonteva talvikylän paikka.

Kiimajärvi

Kiimajärven kylä Äetsässä Pirkanmaalla on saanut nimensä viereisestä järvestä. Nimeämisperusteena on ollut lintujen soidinmenot. Alun perin kiima-sanalla on kuvattu lintujen soidinmenoja, mutta suurimmassa osassa maata soidin-sana on syrjäyttänyt sen.

Munasuo

Osa Valkmusan kansallispuistoa Kymenlaaksossa. Sen nimi viittaa todennäköisesti tapaan kerätä linnunmunia soilta ravinnoksi.

Pallivaha

Palli eli Pallivaha on omakotitalovaltainen asuinalue Turun Kärsämäen kaupunginosassa. Pallivahanmäen kupeesta löytyvät myös Pallivahan koulu ja Pallivahan Kirkko. Osa-alueen nimi on tullut Pallivahamäellä olevasta Pallivaha-nimisestä kivestä. Kivi on noin 10 metriä korkea, ja tarinan mukaan Nunnavuorella asunut jättiläinen on sen siihen viskannut. Nimen alkuosa palli viittaa kiven muotoon ja tulee pallo-sanan murteellisesta ilmaisusta. Loppuosa puolestaan tarkoittaa isoa kiveä tai rajakiveä.

Pirunluola

Pirunluola on luola Päijät-Hämeessä. Toiselta nimeltään se on Kammionkammari. Kerrotaan, että kansallissodan aikaan luolassa on asuttu. Tulisijasta on yhä merkkejä. Yleensä Piru-nimiin liittyy tarinoita, joiden mukaan kyseisillä paikoilla on oleskellut piruja.

Mulkkujärvi

Alavudella sijaitsevan Mulkkujärven nimi perustuu todennäköisesti siihen, että Isosta- ja Vähästä-Mulkkujärvestä on aikoinaan niitetty kortetta. Tällöin niitä on niitetty ”mulkkuja myöten”.

Hävyttömien nimien matka kartalle

Homeperseensuo ja muita matkakohteita -matkaoppaan mukaan Suomen alueiden kartoituksella on vaiherikas historia tiuhan vallan vaihtumisen seurauksena. Maanmittausta on tehty niin Ruotsi-Suomessa 1600-luvulla kuin itäisen isännänkin toimesta 1800-luvulla. Ensimmäiset maakirjat on laadittu jo Kustaa Vaasan aikaan vuosina 1539-1540.

Suomen mittava peruskartoitus aloitettiin maanmittauslaitoksen toimesta sotien jälkeen vuonna 1947. Työ oli aloitettava käytännössä tyhjästä, sillä vanhat kartat olivat vailla kunnollista päivitystä itsenäistymisen jälkeen. Tehtävä oli massiivinen, ja Maanmittauslaitos kouluttikin työhön suuren määrän ihmisiä. Ensimmäiseksi maasto ilmakuvattiin, jonka jälkeen maanmittaajat kulkivat pitkin maita ja mantuja, tekivät mittauksia ja haastattelivat paikallisväestöä.

Häpeän aihe vai suomalaisten ylpeys?

Nimistön konkreettinen keruu on ollut muun muassa nuorten yliopisto-opiskelijoiden vastuulla. Onkin ajateltu, että isännät tekivät kiusaa näille hennoille opiskelijanuorille lausumalla mahdollisimman härskejä paikannimiä, mutta asia on saattanut olla myös toisin, ja isäntä itse on muovannut nimen siveellisempään muotoon. Myös eräs Ylen artikkeli kertoo, että juuri isännät antoivat erityisen härskejä tai rivoja nimiä. Emännät yleensä tunsivat alueet samoilla nimillä, mutta eivät välttämättä kehdanneet kertoa näistä tuntemattomille haastattelijoille.

Osa nimistä on muuttunut siveellisempään muotoon myös tarkistusvaiheessa. Haastattelujen perusteella maanmittaajat loivat konseptikarttoja, jotka toimitettiin tuolloin nimistöä kontrolloivalle elimelle eli Helsingin yliopistolle. Tässä vaiheessa loukkaavia tai paheksuttavia nimiä korjattiin siistimpään muotoon ja nimiä pyrittiin muovaamaan alueellisen kielen kanssa yhteneväksi. Paikallisilta ei kysytty mielipidettä muutoksista, vaan kartat painettiin uusien korjausten kanssa. Nimi kartalla voi kuitenkin olla paikallisille herkkä asia. Yhteisölle on voinut olla erityisen tärkeää, että nimi päätyy kartalle siinä muodossa, jota he ovat tottuneet käyttämään.

1970-luvulta alkaen, kartaston jatkuvien uudistusten yhteydessä, virheellistä nimistöä onkin pyritty taas muuttamaan alkuperäiseen asuun. Lopulta kartoitusurakka saatiin valmiiksi vuonna 1977. Maastokartalta löytyy noin 800 000 nimettyä kohdetta, ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimiarkistosta löytyy lisäksi tiedot noin 2,6 miljoonasta nimestä.

Osa nimistä on siis jäänyt kartan ulkopuolelle. Varsinkin hävyttömiä nimiä annetaan usein pienille ja mitättömille kohteille, kuten soille ja maankohoamille, joten on ollut selvää, ettei niitä ole merkitty karttaan. Toisaalta osalle hävyttömistä nimistä on syntynyt rinnakkaisnimiä, joissa sanan hävytön osa on korvattu. Esimerkiksi Pillumäestä on saattanut tulla Naistenmäki, Paskolammesta Pahalampi tai Koirankyrpäojasta Koiranoja.

On selvää, että erikoiset nimet kiinnostavat ihmisiä, ja niistä kerrotaankin usein esimerkiksi mediassa. Usein ne kuvataan varsin hävyttöminä, mutta ne nähdään myös osana suomalaista kulttuuria ja maisemaa. Osa haluaa päästä jopa itse kokemaan värikkäästi nimetyt paikat. Härskit ja hieman erilaiset paikannimet -kartassamme pääset itse tutustumaan Suomen erikoisiin paikannimiin. Kenties huomaat, että omallakin paikkakunnallasi on muutama Kusipuro tai Persmäki.

Lähteet:

Edellinen

Sinua saattaa kiinnostaa myös