Yleinen
maanantai, 2.5.2022
Unesco on Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) alainen järjestö, joka perustettiin maailmansotien jälkeen vuonna 1945. Sen päätavoitteena on rauhan ja turvallisuuden ylläpito ympäri maailmaa. Lisäksi Unesco pyrkii toiminnallaan edistämään ihmisoikeuksien sekä kestävän kehityksen toteutumista. Tavoitteita toteutetaan koulutuksen, tieteen, kulttuurin sekä viestinnän keinoin.
Unescon toimintaan kuuluu maailmanperintökohteiden suojaaminen. Tällä hetkellä suojattuihin kohteisiin kuuluu yhteensä 1154 kohdetta. Kohteet jakautuvat kulttuuri-, luonto-, sekä yhdistelmäkohteisiin. Kulttuurikohteita Unescon listasta löytyy yhteensä 897 ja luontokohteita 218. Yhdistelmäkohteet sisältävät piirteitä sekä luonto- että kulttuurikohteista ja niitä on yhteensä 39. Unesco on määrittänyt sekä luonto- että kulttuurikohteille omat kriteerinsä, jotka voit lukea alla olevista listoista.
Kulttuurikriteerit 1. Inhimillisen luovuuden mestariteos. 2. Aikojen saatossa tapahtuneiden arvojen muuttuminen esimerkiksi arkkitehtuurin, teknologian, monumentaalitaiteen, kaupunki- tai maisemasuunnittelun suhteen. 3. Poikkeuksellisen merkittävä todiste olemassa olevasta tai jo hävinneestä kulttuurista 4. Merkittävää historiallista aikakautta edustava rakennustyyppi, arkkitehtuurinen tai teknologinen kokonaisuus tai maisema. 5. Kuvastaa tietyn kulttuurin perinteistä asutusta, maankäyttöä tai meren käyttöä tai ihmisen vuorovaikutusta ympäristön kanssa. 6. Liittyy suoraan tai aineettomasti tapahtumiin, eläviin perinteisiin, aatteisiin, uskontoihin ja uskomuksiin tai taiteellisiin ja kirjallisiin teoksiin (komitea suosittelee tätä kriteeriä käytettäväksi muiden kriteerien yhteydessä.)
Luontokriteerit 7. Edustaa poikkeuksellisen kaunista maisemaa. 8. Kertoo maapallon historian tärkeästä kehitysvaiheesta. 9. On esimerkki käynnissä olevasta ekologisesta tai biologisesta muutoksesta. 10. On uhanalaisen eläinlajin tyyssija.
Suomesta maailmanperintökohteita löytyy yhteensä seitsemän kappaletta. Kohteista kuusi on kulttuurikohteita ja yksi luontokohde. Kulttuurikohteisiin kuuluvat Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Struven ketju sekä Sammallahdenmäen pronssikauden haudat. Luontokohteisiin taas kuuluu Merenkurkun saaristo sekä Ruotsin puolella sijaitseva Korkearannikko. Kaksi kohteista Merenkurkun saaristo sekä Struven ketju sijaitsevat Suomen lisäksi myös muissa maissa.
Suomenlinna on yksi Suomen suosituimmista turistikohteista. Historiansa aikana se on toiminut sotilaallisissa tarkoituksissa Ruotsin ja Venäjän vallan aikana. Silloin linnasta käytettiin nimeä Sveaborg (tai kansankielellä Viapori.) Kun Suomi saavutti itsenäisen asemansa vuonna 1917, nimettiin se uudelleen Suomenlinnaksi. Suomea linna palveli sotilaallisesti vuoteen 1973 saakka, jonka jälkeen se on ollut siviilikäytössä. Nykyisin alue onkin 850 helsinkiläisen koti.
Suomenlinna on erinomainen esimerkki 1600- ja 1700- luvun sotilasarkkitehtuurista ja täyttää siksi Unescon 4. kriteerin merkittävästä historiallisesta rakennustyypistä. Suomenlinna ulottuu yhteensä 210 hehtaarin alueelle kuudella eri saarella. Siihen kuuluu yhteensä noin 200 rakennusta ja kuuden kilometrin pituisia puolustusmuureja. Linnan rakennusmateriaalina on käytetty paikallista kiveä ja hyödynnetty bastionijärjestelmää. Bastonijärjestelmällä tarkoitetaan 1500-luvulta alkaen käytössä ollutta linnoitusjärjestelmää, joka perustui tarkasti suunniteltuun pohjakaavaan ja vahvaan tykistöön.
Vanha Rauma on yksi Suomen iäkkäimmistä satama-alueista. Pohjanlahdelle sijoittuva keskiaikaa edustava kaupunki kattaa yhteensä 29 hehtaaria ja sisältää noin 600 puurakennusta. Kaupungin keskiöstä löytyy 1400-luvulla rakennettu Pyhän Ristin kirkko, kauppatori ja 1775–76 rakennettu entinen kaupungintalo. Asuinalueiden talot on rakennettu pääosin 1700- ja 1800-luvuilla, ja osassa niissä on säilytetty aikaisempien rakennusten kellareita. Kaupungin asemakaavarakenne on keskiaikainen ja se kattaa epäsäännöllisen katuverkoston, korttelit, tontit ja niiden piha-alueet. Vanha Rauma on säilönyt arkkitehtuuriperintönsä hyvin, vaikka se tuhoutui osittain tulipalossa 1600-luvulla.
Vanha Rauma on yksi parhaiten säilyneistä kohteista, joka edustaa pohjoiseurooppalaista arkkitehtuuria ja urbanismia. Pohjoismaissa puun käyttö rakennusmateriaalina on ollut yleistä ja Vanha Rauma toimii todisteena pohjoiseurooppalaisesta perinteisestä tavasta elää keskiajalla. Vanha Rauma kattaa Unescon kulttuurikriteeri 4 ja 5, jotka käsittelevät merkittäviä historiallisia rakennustyyppejä, arkkitehtuuria, kulttuurin perinteistä asumista sekä maan ja veden käyttöä.
Petäjäveden vanha kirkko sijaitsee Keski-Suomessa Solikkojärven niemimaalla. Kirkkoa ympäröi alueelle tyypillinen maatalousmaisema järvineen ja metsineen. Kirkon rakennus aloitettiin vuonna 1763 ja sitä jatkettiin aina 1765 vuoteen asti. Kirkon rakennusta, johti silloin paikallinen rakennusmestari Jaakko Leppänen. Vuosia myöhemmin vuonna 1821, rakennusmestarin pojanpoika Erkki Leppänen lisäsi rakennuksen läntiseen osaan kellotornin. Uuden kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1879 ja vanhan kirkon kunnostus suoritettiin 1920-luvulla. Nykyisin vanha kirkko on käytössä vain kesäisin.
Petäjäveden vanha kirkko edustaa puisten kirkkojen arkkitehtuurista perinnettä Pohjois-Euroopassa. Männystä rakennettu kirkko on uniikki esimerkki perinteistä hirsirakennuksesta. Kirkon rakennukseen ovat osallistuneet niin talonpojat, käsityöläiset kuin taitelijatkin. Tyylisuunniltaan kirkko on saanut vaikutuksia renessanssin, barokin, goottilaisuuden sekä suomalaisen hirsirakennuksen kansanperinteestä. Goottilaisuutta kirkossa edustaa kaltevan katon jyrkkyys. Lisäksi ominaispiirteisiin kuuluvat veistetyt hirsipinnat, hopeinen kiilto seinissä sekä lattiapalkkien ja penkkien hieman epäsäännöllinen sijoittelu. Kirkon sisutukseen kuuluvat muun muassa saarnatuoli, penkit, kattokruunut ja kaiteet, jotka on veistetty puusta. Petäjäveden kirkko kattaa Unescon kulttuurikriteerin 4 ja edustaa aikansa merkittävää arkkitehtuurista kokonaisuutta.
Kymijoen laakson pohjoisosassa sijaitseva Verlan tehdasalue on yksi todella hyvin säilyneistä maaseudun pienimuotoisista teollisuusalueista. Verlan tehtaissa tuotettiin sellua, paperia ja kartonkia, jonka tuotanto kukoisti 1800- ja 1900-luvun Pohjois-Euroopassa ja -Amerikassa. Tehtaan alue koostuu itse tehtaasta, voimalaitoksista ja tehtaan ohessa olevista työläisten asuintaloista, joiden arvellaan olevan rakennettu 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa. Verlan ensimmäinen puuhiomo perustettiin vuonna 1872 ja toiminta aloitettiin noin kymmenen vuotta myöhemmin. Hiomon toiminta lopetettiin vuona 1964 ja kaikki tehtaan rakennukset ja laitteet säilytettiin sellaisenaan. Nykyisin alueella toimii 1972 vuonna avattu Verlan Myllymuseo.
Alueella pinta-alaa on 23 hehtaaria ja rakennuksia löytyy yhteensä noin 50 kappaletta. Koskella on kolme vesivoimalaitosta, joista uusin, on rakennettu 1990-luvulla. Lisäksi alueelta löytyy muinainen kalliomaalaus, joka esittää kalastusta ja metsästystä. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas ovat saaneet tunnustusta todella hyvin säilyneestä tehdasalueesta, jonka tapaisista vain harva on selvinnyt nykypäivään. Tämän vuoksi Verlan tehdasalue vastaakin Unescon 4. kriteeriä merkittävästä teknologisesta rakennuskokonaisuudesta.
Pohjanlahdella sijaitseva Sammallahdenmäki on Suomen iäkkäin ja ainoa arkeologinen maailmanperintökohde. Sammallahdenmäen haudat sijoittuvat Skandinavian pronssikaudelle, joka oli arviolta 1500–500 eaa. (eli ennen ajanlaskun alkua.) Yhteensä 36 hehtaarin alueelta löytyy 33 graniitista rakennettua hautaröykkiötä, jotka voidaan jakaa useisiin luokkiin kokonsa ja muotonsa mukaan. Niistä tunnetuin ja epätavallisin on nelikulmainen Kirkonlattia. Se on ainoa laatuaan Suomessa ja hyvin epätavallinen koko Skandinaviassa.
Sammallahden mäen haudat ovat erinomainen esimerkki Skandinavialaisesta yhteiskunnasta, jonka tapoihin pronssikaudella kuuluivat muun muassa uusi uskonto, auringon palvominen sekä maan omistaminen. Kohde on myös erinomainen esimerkki Skandinavialaisista hautauskäytännöistä pronssikaudella. Näin ollen se kattaa Unescon kriteerit 3 merkittävä todiste hävinneestä kulttuurista ja 4 merkittävää historiallista aikakautta edustavasta maisemasta.
Struven ketju on kolmiomittausmenetelmällä mitattu 2820 kilometrin pituinen ketju, joka kulkee kymmenen valtion läpi Euroopassa. Ketju alkaa Norjan Hammerfestistä ja päättyy Ukrainan Mustallemerelle. Ketjun 258 pääkolmiopisteestä ja 265 pääasemapisteestä 34 valikoitui maailmanperintökohteeksi. Näistä pisteistä neljä löytyy Norjasta, neljä Ruotsista, kuusi Suomesta, kaksi Venäjältä, kolme Virosta, kaksi Latviasta, kolme Liettuasta, viisi Valko-Venäjältä, yksi Moldovasta ja neljä Ukrainasta. Ketjun pisteitä merkittiin useilla tavoilla. Näihin lukeutuvat kallioihin poratuilla reiät, ristikaiverrukset, tiilet ja kivet sekä merkattujen kohtien päälle rakennetut monumentit.
Suomessa pisteitä on merkattu porareillä, risteillä ja yhdellä rakennuksella. Pisteet löytyvät Enontekiön Stuorrahanoaivin huipulta, Ylitornion Aavasaksasta, Alatornion kirkolta, Korpilahden Oravinvuorelta, Lapinjärven Porlammilta ja Loviisan Mustaviiristä.
Struven ketju täyttää kolme kulttuurikriteeriä. Se edustaa arvojen muuttumista teknologian suhteen (kriteeri 2), merkittävää teknologista kokonaisuutta (kriteeri 4) sekä liittyy suoraan tai aineettomasti uskomuksiin sekä kirjallisiin teoksiin (kriteeri 6.) Struven ketju oli ensimmäinen tarkka mittaus pituuspiirin pitkästä segmentistä ja sen avulla pystyttiin määrittämään sen tarkka koko ja muoto. Mittaustulokset auttoivat kehittämään maantiedettä ja topografiasta mittausta. Kymmentä maata yhdistänyt projekti on erinomainen esimerkki maiden välisestä tieteellisestä yhteistyöstä. Ketju edustaa lisäksi liikkumatonta ja aineetonta teknologista kokonaisuutta sekä on yhteydessä Isaac Newton teoriaan maan muodosta. Pisteiden mittaukset suoritettiin 1816–1855 ja niitä johti saksalaissyntyinen venäläinen astronomi Friedrich Georg Wilhelm Struve.
Pohjanlahden vastakkaisilla puolilla sijaitsevat Merenkurkku ja Korkearannikko ovat täysin toistensa vastakohdat. Ruotsin Korkearannikon maisemaa kuvaavat korkeat saaret, jyrkät rannat, sileät kalliot sekä syvät lahdet. Suomen Merenkurkkua taas luonnehtivat matalat saaret ja lahdet, moreeniharjut ja niiden massiiviset lohkareet. Jääkausien vaikutukset ovat edelleen havaittavissa Pohjanlahdella maan kohoamisen merkeissä. Viimeisimmän 18 00 vuotta sitten olleen jääkauden jälkeen maa kohonnut yhteensä 800 metriä ja se on pysynyt tasaisena (0,9 metriä vuosisadassa) 10 500 vuoden ajan.
Maan kohoaminen aiheuttaa lisäksi maiseman muutoksia. Uusia saaria syntyy jatkuvasti ja vesi muuttaa muotoaan sisääntuloista suistoiksi ja suistoista järviksi. Veden muodon muuttuessa muuttuu merivesi makeaksi vedeksi tai murtovedeksi, joka vaikuttaa alueen eläin- ja kasvikuntaan.
Merenkurkulla ja Korkearannikolla on suuri geologinen arvo kahdesta syystä. Ensinäkin maan pinnan nouseminen on Pohjanlahdella maailman suurinta. Tämä aiheuttaa muutoksia vesistöön ja sitä kautta alueen ekosysteemeihin, sekä antaa avainaseman jääkauden vaikutusten tutkimiselle. Toiseksi Merenkurkun 5600 saareen kuuluu lukuisia moreenimuodostelmia, muun muassa De Geer -moreenit, jotka lisäävät alueen poikkeuksellista tutkimusarvoa. Merenkurkku ja Korkearannikko täyttävät Unescon luontokriteerin 8, joka liittyy alueen geologiseen arvoon ja kertoo maapallon historian tärkeästä kehitysvaiheesta. Alla olevassa kuvassa on maisema Ruotsin Korkearannikon puolelta ja kuva Suomen Merenkurkusta löytyy tekstin alusta.
Suomi on ehdottanut maailmanperintökohteeksi kahta kohdetta. Toinen niistä on sisältää kokonaisuuden Alvar Aallon arkkitehtuurisista töitä ympäri Suomea ja toinen kattaa Saimaan järven ympäristön. Alvar Aallon arkkitehtuurinen kokonaisuus olisi Suomen seitsemäs kulttuurikohde ja Saimaan järven alue olisi Suomen toinen luontokohde.
Maailmanperintökohteeksi pääsystä päättää 21 jäsenmaasta koostuva Maailmanperintökomitea. Kohteeksi päästäkseen tulee ehdotuksen olla yleismaailmallisesti erityisarvossa, täyttää vähintään yksi Unescon kulttuuri- tai luontokriteereistä ja omata isäntäorganisaation eli tässä tapauksessa Suomen laatima hoito- ja käyttösuunnitelma. Kohteiden valinnassa suositaan aliedustettuja ryhmiä, kuten 1900-luvun arkkitehtuuria, kulttuurimaisemia, teollisuuskohteita sekä perinteisiä asumiskohteita ympäristöineen.
Alvar Aallon arkkitehtuuriseen kokonaisuuteen kuuluu rakennuksia Keski-Suomesta, Kymenlaaksosta, Satakunnasta, Etelä-Karjalasta, Etelä-Pohjanmaalta, Varsinais-Suomesta ja Uudeltamaalta. Maailmanperintökohteen hakemukseen kuuluvat kokonaisuudet Paimio Sanatorium, Alvar Aallon kotitalo, Sunilan sellutehdas ja asuinalue, Villa Mairea, Säynätsalon kunnantalo, Muuratsalon koetalo, Studio Aalto, Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko, Kulttuuritalo, Jyväskylän yliopiston Aalto- kampus, Kelan päätoimisto, Seinäjoen kaupunkikeskus ja Finlandia-talo.
Alvar Aallon arkkitehtuuriset työt täyttävät Unescon kulttuurikriteerin 3. Ne ovat vahvassa yhteydessä kansainväliseen moderniin liikkeeseen, jolla on edelleen vahva yhteys nykyaikaiseen arkkitehtuuriin. Töihin kuuluu ikonisia modernistisia rakennuksia, jotka ovat vaikuttaneet koko modernismi liikkeen kehittymiseen. Rakennukset ovat täyttäneet yksilön ja yhteyskunnan tarpeita, ja niissä on erityisesti keskitytty, muotojen ja ratkaisujen monimuotoisuuteen, sekä teollisiin että luonnollisiin materiaaleihin. Rakennuksen ovat tämän lisäksi säilyneet hyvin tähän päivään ja ovat yhä aktiivisessa käytössä.
Saimaan järvi on Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi. Saimaan maailmanperintökohteeksi ehdotettu alue kattaa Saimaan järven Natura 2000 – alueet Kaakkois-Suomessa, jotka ovat saimaannorppien tärkeimpiä lisääntymisalueita. Saimaan nykyinen alue on yhteensä 180 kilometriä pitkä ja 140 kilometriä leveä. Kauniiseen järvialueeseen kuuluu yhteensä 14 000 saarta ja poikkeuksellisen pitkä rantaviiva, joka kattaa yhteensä 14 850 kilometriä. Saimaan järvi on ennen kuulunut Itämereen ja yhdistänyt itäisen Suomen järviä. Ajan kuluessa ja maan kohotessa Saimaa on kohdannut muutoksia vetensä, muotonsa ja virtauksensa suhteen.
Saimaan järvialue kattaa Unescon kriteerit 9 ja 10. Kriteerin 9 mukaan se on erinomainen esimerkki ympäristön ja saimaannorpan sopeutumisesta jääkauden muutoksiin, ja kriteerin 10 mukaan se on uhanalaisen lajin eli saimaannorpan tyyssija. Tätä harvinaista lajia ei löydy mistään muualta maailmasta kuin Suomen Saimaalta. Lajin edustajia tiedetään nykyisin olevan noin 400 kappaletta. Pienimmillään kannan tiedetään olleen 1980-luvulla, jolloin norppia arvioitiin olevan 130–160 kappaletta. Suurimmillaan kanta on ollut noin 5000 vuotta sitten, jolloin siihen on arviolta kuulunut 2000–4000 yksilöä. Saimaannorpan selviytymistarina kiehtoo ihmisiä ja halu lajin suojeluun on suuri.
Lähteet
maailmanperintökohde
suomi
unesco
Edellinen
Seuraava
maanantai 25.7.2022
perjantai 25.3.2022
